Tulipahan käytyä
Syksy alkaa olemaan taas lopuillaan, vaikka tuntuu, että vasta nyt ollaan päästy vasta vauhtiin. Promisian kanssa olemme syksyn mittaan kohdanneet haasteita, mutta olemme minusta silti löytäneet oikeat askelmerkit, joita lähdetään tiimin voimin etenemään. Verrattuna viime vuoteen olemme paljon paremmassa tilanteessa kaikin puoli. Näimme ja olimme kontaktissa tiimin kanssa läpi kesän sekä projektit pyörivät läpi suven. Sukkabrändi Aglin toiminta lähti kunnolla liikkelle, Mielassa raha vaihtaa omistajaa, Pyynikin näkötornilla myytiin mustaamakkaraa, kirjoitettiin kirjaa ja vaikka mitä. Olemme kokeneet ja saaneet valtavaa oppia, jotka varmasti avittavat meitä tulevissa haasteissa.
Vielä muutama viikko ennen niin sanotun kesäloman alkua, minulla oli kaikki vielä auki. Koko kevään olin toivonut, että saisi tehtyä Promisialle rahaa kesällä eikä mennä töihin pelkästään omalla verokortilla. Minulle tarjoutui hotellivastaanottajaksi paikka, joka oli jo minulle entuudestaan tuttu työkuva. Olin jo ottamassa tätä työpaikkaa vastaan, koska koin siinä hetkessä, että tietäisin entuudestaan mitä pitäisi tehdä, joten minun ei tarvitsisi kauheasti ponnistella. Olisin voinut pysyä siinä pumpulin pehmeällä mukavuusalueella.
Muutama päivä tämän jälkeen, minulle taas avautui mahdollisuus tehdä Promisialle rahaa, josta olin toivonut aikaisemmin. Pumpulinpehmeän vaakakupin vastapainoksi toiseen vaakakuppiin tuli mahdollisuus lähteä rakentamaan väriestejuoksutapahtumaa ruotsiin sekä suomeen. Aluksi mietin sitä, ettei minulla ole mitään kokemusta vastaavasta työstä, tuskin olen koskaan pitänyt akkuporakonetta monimutkaisempaa työvälinettä kädessäni ja sitä, että pitäisi lähteä reissutyöhön täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Miten minä voisin pärjätä tuolla? Minulla oli noin päivä aika päättää, että menenkö nyt tuttuun ja turvalliseen hotelliin töihin kesäksi vai hyppäänkö kohti täysin tuntematonta. Valitsin jälkimmäisen, onneksi.
Noin viikko päätöksestä olinkin jo autossa kahdeksan muun tuntemattoman kanssa matkalla kohti Etelä-Ruotsia ja tätä rumbaa kesti ihan elokuun puoleenväliin asti. Kesä oli todella rankka fyysisesti sekä henkisesti. Työpäivät olivat pitkiä ja jatkuva matkustaminen tapahtumien välillä raastoivat psyykettä. Myöskin se, että ei aluksi osannut yhtään mitään häiritsi minua todella paljon. Ekat pari tapahtumaa olivat aika tahmeita, mutta kiertueen loppuvaiheessa homma alkoikin mennä aika rutiinilla. Rehellisesti sanoen tuli lähes koko ajan laskettua sitä, että kuinka monta tapahtumaa on enää jäljellä. Vaikka hommat alkoivatkin luistamaan paremmin, en minä siitä todellakaan nauttinut. Fyysinen työ ei todellakaan ollut tehty minulle. Tästä huolimatta tein kuitenkin työtä käskettyä, koska kaikki mihin lähden mukaan, teen täysillä loppuun. Jaksamiseen auttoi hauska työporukka ja aikaste härski äijähuumori, joka oli selvästi näkyvillä joka tilanteessa.
Suomen mielenterveys Ry artikkelissa käydään läpi sitä, että kuinka tärkeää on uuden oppiminen ja kokeminen. Elämässä on todella tärkeää, että lähtee rohkeasti ja avoimin mielin kokeilemaan uusia asioita. Olipa se harrastus tai vaikkapa uusi työpaikka. Voi olla, että osa kokeiluista osoittautuvat huonoiksi ja vain kertaluontoisiksi. Mutta se on vain hyvä asia! Kaikki kokemukset, joita elämä tarjoaa meille kannattaa ottaa vastaan, koska siitä jää pelkästään oppia käteen. Vaikka asia tuntuisi vastenmieliseltä ja olet jo sitoutunut siihen x määräksi aikaa, tee se loppuu pilke silmäkulmassa! Monesti tuli mietittyä kaatosateessa aivan mutaisena ollessa, että jos sitä vain luovuttaisi. Sama kuin armeijassa, aika kultaa muistot. Vaikkakaan tämä työ ei ollut tehty minulle enkä varmasti tule enää sitä tekemään, oli se kuitenkin aika kokemus, jota ei todennäköisesti tule heti taas vastaan. Myöskin pääsin työskentelemään täysin tuntemattomien ja uusien ihmisten kanssa, joka on aina todella opettavaista.
Suomen mielenterverys Ry. n.d. Luettu 8.9.2019.
Kommentit
Lähetä kommentti